Joomla ServiceBest Web HostingWeb Hosting

    Agility-maajoukkueen karsintakilpailu

    Agility-Team Turku ry järjestää vuoden 2010 maajoukkueen karsintakilpailun 17.-18.7.2010 Liedossa ATT-areenalla.

    Karsintakilpailun kovatasoisuuden takaavat kilpailijoille asetetut ennakkokriteerit ja tiukka karsintamenetelmä. Viikonlopun aikana kilpailevilla koirakoilla on mahdollisuus päästä kilpailemaan viidellä eri radalla, joiden yhteistuloksen perusteella määräytyy kilpailun lopputulos. Kaksi hylättyä rataa riittää kilpailusta pois putoamiseen, joten ohjaajalle kilpailu on hyviä hermoja vaativa tapahtuma aina sunnuntain finaaliradan viime metreille saakka.

    Agility-Team Turku ry:n järjestämässä karsintakilpailussa nähdään mm. hallitsevat agilityn suomenmestarit, sekä edellisvuosien maailman- ja pohjoismaiden mestareita. Sunnuntai-iltana selviävä maajoukkue edustaa Suomea Saksassa 1.-3.10.2010  järjestettävissä maailmanmestaruuskisoissa sekä joulukuussa 2010 järjestettävissä pohjoismaiden mestaruuskisoissa.

    Viimeksi päivitetty (21.01.2010 10:06)

     

    Suomen Agilityliitto

    Royal Canin

    Hurtta Collection

    Racinel

    Aptus

    Etsi sivustolta